HELAESKAADERI ORJAKUUN OLI LOMAMATKAN ALKU

 

Hieman tuulisena helatorstaina starttasi neljä marinerivenettä Suomesta kohti Eestin Orjakua. Uudestakaupungista tullut Saukko lähti Hangosta, ja Espoolainen Ohta samoin kuin Kangasalalainen Penelope starttasivat Porkkala ulosselvityksestä. Perjantaina nämä veneet kohtasivat toisensa Dirhamin edustalla ja jatkoivat päivämatkaansa yhdessä kohti määränpäätä Orjakua. Tänne saapui illan mittaan myös Inkoosta lähtöisin oleva Marinet, joka aamulla oli lähtenyt Jussaröstä. Kaikki perille tulleet veneet olivat hitaita, uppoumanopeudella eteneviä matkaveneitä ja kevyet liukuveneet olivat vallinneissa oloissa päättäneet jäädä kotiin. 

 

Jussarössä saunottiin yhteinen sauna ja nautittiin muustakin jälleennäkemisen ilosta. Seuraavana päivänä tutustuttiin omatoimisesti ympäristön nähtävyyksiin mm. polkupyöräillen ja kävellen. lauantaipäivän huipentuma oli kuitenkin heti aamulla kun paikalliset kalastajat toivat muutaman tonnin tuoretta nokkahaukea ja muuta kalaa rantaan. Tästä aukesi myös marinereille mahdollisuus tutustua meillä harvinaisempaan kalalajiin. 

 

Sunnuntaina käytiin lähistöllä olevassa lintupuistossa, johon on rakennettu hieno tähystystorni. Komea kosteikko ja siihen liittyvä järvi antaa tällä monelle lintulajille hienot elinmahdollisuudet. Näin myös erityisesti suojellulle merimetsolle, joka oli ehtinyt pilata lintupuiston keskeisimmän saaren täysin kuolleeksi. 

 

Puoleen päivään mennessä oli eskaaderi purkautunut kolmen veneen jatkaessa matkaansa Ruhnun kautta kohti Tanskaa ja yhden kohti Berliiniä. Marinereiden helaeskaaderi oli kuitenkin jälleen toteutunut ja tällä kertaa se tarjosi lähtökuopat varsinaiselle lomamatkalle kaikille eskaaderin osallistujille.

Dirham

Ormussaari