Ohta kykeni kätkemään kaiken tämän vaatetuksen ja sen lisäksi koko joukon muita tavaroita, joita matkalle osattiin ottaa mukaan. Merikarttoja lienee ollut noin 10 - 15 kg, ja niillekin löytyi omat paikat - akuutit, vajaan viikon kartat käden ulottuvilla ja muut punkan alla kaapissa. Satamaoppaita ja muuta tarvittavaa kirjallisuutta oli saman verran. Astiastot, aterimet, valmistusastiat ja muut sellaisen olivat jo valmiiksi omissa keittiökaapeissaan.

 

Kuivamuona ja vihannekset menivät ruokapilssiin, juomat viinipilssiin, pikkupilssiin ja avotilan koteloihin lajikkeen mukaan. Jääkaappi sai täyttyä lihasta, kalasta ja muusta kylmässä pidettävästä sekä tietenkin juontivuorossa olevasta kokispullosta. Ohta vajosi silminnähtävästi syvemmälle, mitä täydet vesi- ja polttoainetankit luonnollisesti korostivat. Silti oli vene lähes pakkauksen jälkeen tyhjän autio ja kahdella ihmisellä oli käytössään kaikki se tila, mikä venettä suunniteltaessa oli tähän tarkoitettukin. Arvosana tästä on 8 ½.

 

Saaristomeren kierros

Juhannuksen alusviikko meni Saaristomerellä. Vierailimme hyvien ystäviemme luona Taivassalon Hakkenpäässä ja saimme nauttia isännän erikoisuudesta: Savustetusta keväthaahkasta. Ensimmäistä kertaa meille savustettuna tarjottu haahka oli uusi kokemus vailla vertaa. Satoi vettä, mutta silti oli mukavaa. Niinhän se ystävien kanssa aina on.

Meillä oli tilaisuus risteillä läpi Kihdin viereisen saariston ja oikoa sopivaksi katsomiamme saarenvälejä nähdäksemme uutta ja nauttiaksemme vesistä, joita ei niin tule kuljetuksi. Omilla reiteillämme kuljettaessa auttoi EchoPilot -sonari mainiosti matkan tekoa. Eteenpäin luotaava kaikuluotain piirtää veneen edessä olevan merenpohjan muotoa jopa yli 100 metrin etäisyydelle - saaristossa tyypillisesti 50 - 70 m. Näin uskallamme olla uteliaita ja kokeilla paikkoja, joihin muutoin tarvittaisiin paikallistuntemusta.

Kahdeksan solmun matkanopeus ja hyvin hiljainen melutaso luovat puitteet elämysten nauttimiselle ja antaa hyvät mahdollisuudet reagoida mikäli edessä alkaa löytyä jotain matalampaa. GPS oli yleensä suunta- ja nopeusnäyttötilassa - turhaa on laittaa reittipisteitä paikkoihin, joita tuskin on kunnolla edes luodattu.

Käännyimme itään Houtskarin tasalla ja kävimme ihailemassa kummankin Berghamnin sekä Nauvon keskistä saaristoa.

 

Marinerien juhannus Benskärissä

Viestiyhteyksin olimme päässeet jyvälle siitä, keitä Benskäriin olisi tulossa. Jo Nauvon Berghamnin tasalta saimme VHF:llä vahvistuksen Nicolinan saapumisesta pelipaikalle ja päätimme itsekin olla perillä päivää ennen muita. Reitti kulki Dockbåtenin ja Knivskärin kautta suorinta tietä pelipaikalle, minne saavuimme "takakautta". Saarenvälistä tunnistimme Nicolinan silhuetin ja pian olimme Benskärin salmessa hyvien ystävien kanssa vierekkäin.

Aloitimme varovaisen tunkeutumisen peremmälle. Purjeveneitä oli kiinni salmen etuosassa, mutta päätimme kokeilla niin syvältä, kuin vettä riittää. Sitä riitti salmen suojaiseen loppupäähän saakka ja totesimme marinerikartaston olevan tämän osalta ajan tasalla. Kiinnitimme kalliorinteeseen ja otimme Timpan kanssa "Kahilat" eli pienen erän olutta veneen ollessa lopullisesti kiinni. 

Saimme pitää kalliorinteemme omanamme ja seuraavana päivänä oli marineriveneitä paikalla jo useampikin - aivan kuten omassa rannassa. Tilaisuudesta on aikaisemmin ollut selostus marinerilehdessä, joten ei tässä siitä sen enempää. Sen verran olen kommodorina tilaisuuden tuloksista ylpeä, että maltan tuskin odottaa maaliskuun loppuun eli 9 kk antoisasta tapaamisesta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja juhannuksen jälkeen tehtiin Ohtan varastojen täydennys Rosalan TB -Marinilla, missä lisäksemme yöpyivät Nicolina ja Elisabeth. Pääsimme samalla eroon lopusta haahkasta… Sunnuntai-iltana 24.6. olimme täydessä bunkkerissa ja proviantissa Utössä. Tutustuimme saareen ja otimme unta palloon. Varsinainen lomamatka saattoi alkaa.

 

Pohjoisen Itämeren halki

Herätyskello soi ja kello 6 aamulla olimme irti ja menossa ulos. Pohjoisella Itämerellä on GPS:stä jo hyötyäkin, sillä seuraava maamerkki oli Suomen etäisin saari - yksinäinen Pohjoisen Itämeren Bogskär. Tämä saariryhmä majakoineen sivuutettiin joskus viiden tunnin matkan jälkeen ja totesimme olevamme oikealla kurssilla. Katselimme joka suunnalla ympärillämme näkyvää taivaanrantaa ja auringon kimallusta meressä. Tuuli oli lievää ja aallokko pysytteli noin metrisenä.

Ajoimme kaksivahtijärjestelmällä. Ajamisen tarve on vähäinen ja merivahdin ruorinpitotyö rajoittui suunnan tarkkailuun ja vähäiseen korjailuun. Ohta vaikutti olevan hyvin perillä siitä, minne ollaan menossa. Vapaavahti vietti aikaansa milloin avotilan auringonpaisteessa, nukkumassa, ruokaa laittamassa tai tiskaamassa. Kaikkea tehtiin ajon aikana eikä suinkaan käperrytty odottelemaan, että oltaisiin jossain. Tämä on merenkulkua eikä kulkuneuvossa istumista. Aloimme saada tuntua siihen, millaista Ohtassa on asua.

Kymmenen tuntia lähdön jälkeen olimme Ruotsin Sandhamnin edustalla. Kiikarilla aloimme tunnistaa rannan reunaa kulkevia purjeveneitä ja muuta rantaelämää. Saaristoon menon sijasta käänsimme etelämmäksi ja jatkoimme matkamme noin 5 mailin etäisyydellä rannasta. Teimme illan mittaan vielä pari korjausta vasemmalle ja lopulta 17 tunnin ajon jälkeen laskimme ankkurin Nynäshamnin lähistöllä olevan Bedarön saaren lahdelmaan - paikkaan, jota Donna aikoinaan käytti lukemattomat kerrat aina ensimmäisestä matkastaan saakka. Olimme laistaneet paitsi Ahvenanmaan, myös koko Tukholman saariston.

Seuraava päivä sujui samalla tavalla ja pelkän Hävringen edustan sivuuttamisen sijasta jatkoimme kaukana rannasta kohti etelää. Kaukana häämöttävän rantaviivan päällä kulki tumma ukkonen, joka salamoinnillaan muistutti meitä siitä, mitä saaristossa odottaisi. Käänsimme saariston sisälle vasta Oskarshamnin kohdalla. Silloin menivät tiemme ristiin ukkosen kanssa. Tuttavuutta ei kuitenkaan kestänyt 20 minuuttia pitempään ja sen aikaa voi kyllä ajaa kattoluukku suljettuna vaikka lomalla ollaankin. Meri muuttui mustaksi ja sateen piiskauksessa meni veden pinta aivan sametin näköiseksi. Näkymä oli upea ja erityisen kiitollisina katselimme sitä Ohtan kuivista sisätiloista käsin.

Olimme laistaneet koko Ruotsin itärannikon saariston "Blå Kustenin" ja hetken matkaan Oskarshamnin jälkeen laskimme ankkurin ennestään tuttuun Näsetin lahteen 15 tunnin ajon jälkeen. Tästä alkaa saaristoton Öölannin salmi, Blekinge ja Skåne.

Ensimmäisen kerran astuimme Ruotsin maaperälle Kalmarissa keskiviikkoiltapäivän alussa. Se oli kallis käynti. Polttoaine maksoi yli 9 kr / litra ja lisäksi oli kaupungilla juuri avattu alennusmyynti!

 

 

Illan suussa jatkui matka etelään. VHF:stä kuului meripelastuskeskuksen kutsu aluksille Kristianopelin kohdalla. Matkustaja-aluksen ilmoitettiin saaneen hallitsemattoman vuodon. Olimme ainoa alus siellä päin. Ilmoittauduin ja aloimme suunnitella suuren ihmismäärän evakuointia Ohtaan sekä järjestämään veneen sisätiloja sen mukaiseksi. Haveristi löytyi ja se oli noin 20 m pitkä rupiruosteinen vanhaa höyrylaivaa muistuttava "raato", jossa onneksi päällikkö oli aivan yksinään.

Olimme siskon luona kotikaupungissamme Haslevissa viikonlopun. Kävimme kuitenkin veneellä laituripaikkaa shiftaamassa ja samalla kutsuimme äitini serkun miehineen katsomaan venettä. Vanha rakennusinsinööri ja harrastekalastaja lausui Ohtasta muutamia mainesanoja, joita en tohdi tähän toistaa. He olivat tyytyväisiä näkemäänsä

Maanantaina 2.7. irrotimme ja kuljimme Mønin satametrisen kalkkijyrkänteen editse Falsterin saarta kohden. Muutama ihana tunti ja olimme kiinni Hesnæsin kalastajakylässä. Miten onkaan suuri ero suurkaupungin, pikkukaupungin ja tällaisen kylän välillä! Kivinen aallonmurtaja sulkee sisälleen kymmenkunta pikkuista kalastusalusta ja pari kourallista muita veneitä. Vieressä on taloja sekä kalankäsittelylaitos. Satamakapteenilla on koppalakki päässä ja runsaasti aikaa jutella maailman asioita. Kylässä on kauppa ja yksityinen taidemuseo. Lisäksi myydään kalatukusta kalaa. Vaihdamme valuuttaa saksalaisveneen kanssa reelingin ylitse ja maistamme heidän tarjoamaa juomaa. Harva suomalainen purjehtija ryhtyy ystävälliseen kanssakäymiseen tuntemattoman moottoriveneilijän kanssa. Ai niin, mehän ollaan ulkomailla!

Spar -kauppias antaa sataman polttoainepumpun avaimet ja vihon, johon tulee merkitä mittarin alku- ja loppulukema ylös. Valuuttakurssi takasi kauppiaalle koko viikon tilin, mutta sehän on eri asia…

Kylän uimarannalla ei ollut pukukoppeja, uimavahtia eikä limsa-automaattia. Sen sijaan oli siellä puhdasta hiekkaa ja suolaista merivettä. Pari kertaa oli pakko käydä uimassa ennen kuin kylä voitiin jättää.

Matka Saksaan kesti noin viisi tuntia. Matkalla sivuutimme laivaväylän ja varoimme joutumasta konttikasaa kuljettavien ammattimiesten tielle. Saarettoman meren ylityksen jälkeen olimme Saksassa. Emme kuitenkaan mene maihin vaan jäämme odottamaan aamua heti ensimmäisen saaren kohdalle.

 

Hoeneckerin valtakunnassa

Teemme englantilaisen ankkuroinnin Gellenin majakan eteen Witten saaren kupeeseen. Paikan haussa on EchoPilot oivallinen. Hidas kierros paikalla kertoo, mitä alta ja ympäriltä löytyy. Nyt oli pelkkää hiekkarantaa, missä ankkuroida olisi voinut jopa alle 100 m:n etäisyydellä. Lähistöllä on ruotsalainen purjevene, jonka kanssa vaihdamme muutaman sanan. Laitamme päivällisen jonka nautittuamme tiskaamme ja käymme lepäilemään.

Pimeän laskeuduttua alkaa kuulua jyrinää. Rannan suunnassa lähestyy helikopteri muutaman kymmenen metrin korkeudella. Lentäjä kieputtaa ankkuroitujen pursien mastoja väistelläkseen ja tullessaan Ohtan lähelle vetää hän kopterin jyrkkään kaarrokseen, joka kulminoituu tiukasti Ohtan yläpuolella. Melu on vaikuttava ja ohikiitävän hetken tunnemme roottorivirran piiskauksen päällämme. Sitten on kopteri paluulennolla. Se oli rannikkovartioston tai armeijan kalustoa.

Aamupäivällä tutustumme jo vanhan hansakaupungin Stralsundin paikkoihin. Alue on vanhaa DDR:ää ja tämä näkyy mm siinä, että 4 taloa viidestä on täydellisesti peruskorjattu uuteen loistoon ja sen viidennen kohdalla uskaltaa sortumavaaran vuoksi tuskin kävellä ohi. Ymmärrämme, että yhteiskunnassa ei voi vain asua 50 vuotta - kunnossapidon tulee olla jatkuvaa.

Vanha, mahtava tuomiokirkko on kristillisen ajan jälkeen otettu uusiokäyttöön. Sisälle on rakennettu kolme välikerrosta ja taloon on sijoitettu todella mielenkiintoinen merimuseo. Alhaalla on akvaarioita joissa on kaloja ja meren eläimiä Itämerestä ja kaukomailta. Kerroksissa on esineitä ja pienoismalleja aina hansa-ajan kalastuksesta DDR:n kalastuslaivaston loistoaikaan saakka sekä DDR:n tutkijaprofessoreiden ja merentutkimusorganisaatioiden töitä esittelevät osastot. Täytetyt linnut ja muut meren eläimet saavat nekin osansa. Neuvostoliiton läsnäolosta DDR:ssä en nähnyt mainintoja…

Itse venesatama on nykyaikainen ja siisti. Huoltorakennus on tosin parakissa. Ruokakaupalle on ainakin vartin kävelymatka, vaikka se onkin pikkuinen valintamyymälä keskellä kaupunkia. Satamassa saa onneksi lohisämpylöitä, olutta ja kokista.

 

Rügenin kierto

Lähes minuutilleen 24:n tunnin kuluttua irrotetaan köydet ja matka jatkuu. Näemme kuuluisan Volkswerftin telakan ja aivan eri tavalla luonnonkauniit salmen rannat. Alueella on runsaasti ankkurointiin sopivia paikkoja mutta maihin ei kukaan juurikaan mene.

Rügenin saari kierrettiin alapuolelta kohti itää. Matkalla poikettiin Lauterbachin kylään, missä viimeksi kävin Donnalla vuonna 1991. Kylän tunnisti, mutta vaivoin. Entisen yhden gasthausin lisäksi oli koko tienoo täynnä gasthauseja, imbischejä ja erilaisia virvokepaikkoja. Satama oli turistimarkkinapaikka ja viereen oli tehty uusi jahtisatama, missä oli jopa kelluvia lomamökkejä. Satamakapteeni halusi ostaa Ohtan. Ei ollut myytävänä. Olin kyllä tarjouksesta hiukan ylpeä…

Vilmin saari Lauterbachin edustalla oli Hoeneckerin lomaparatiisi, jonka punaiset sulkivat kansalta. Nyt se on jonkinlainen luonnonsuojelualue, jonka vihreät ovat sulkeneet kansalta. Jokin repsikka sinne tosin näytti kulkevan.

 

Yö vietettiin vapaassa ankkurissa itse valitussa paikassa. Vehreät rannat reunustavat loivasti kaartuvaa lahdelmaa, vettä on kolmisen metriä ja yö oli niin kaunis, että oli herättävä ja istuttava avotilassa ainakin tunti. Tämä on niin erilaista.

Aamulla nostettiin ankkuri ja lähdettiin kiertämään Rügenin saaren kaakkoiskärkeä. Aavalla merellä on merkitty väylä. Punaiset ja vihreät poijut muodostavat satakunta metriä leveän kujan, jota jatkuu silmän kantamattomiin aina horisonttiin saakka. Edellisellä kerralla ihailtiin rantojen tyhjyyttä, nyt oli saari muutettu lomaparatiisiksi, jossa lukuisat valkoiset hotellit toimivat tukikohtina satojen päivänvarjojen alla rannalla loikoileville lomalaisille. Riviera tuli mieleen - ainakin kaukaa mereltä katsottaessa.

Ajan kuluttua oli edessä korkea rannikko ja kaupungin silhuetti. Ohta lipui aallonmurtajan aukosta sisään ja kiinnitimme Sassnitzin kaupunkiin. Viime käynnin jälkeen on kaupungissakin tapahtunut muutoksia. Satama on venäläisten sotalaivojen ja ruttoisten troolareiden sijasta täytetty turisteilla, ravintoloilla, tivolilla ja iloisella menolla. Tämä on kait sitten se paikallinen Nizza.

Vierassatama on hyvä ponttoonilaituri eikä aallonmurtajaan kiinnittyminen ole sekään kovin kamalaa - kuten ennen. Ehkä jokin tuuli tuo sisälle pahan aallokon - en tiedä, sillä nyt oli suojaisaa koillistuulta. Ohta kiinnittyi aallonmurtajaan, sillä vastarannan vieraslaituri oli täynnä veneitä ja ranta vieläkin enemmän täynnä ihmisiä tivolia ja maailman menoa. Saksassa havaitsee mitä seuraa, kun moottoriveneilijöiltä vaaditaan ajokortti ja purjehtijoilta ei. Purjeveneissä on monesti tosi isot koneet ja sangen taitamattomat miehistöt. Kahden tunnin katselulla ei välttämättä näe yhtään yli 7 miinus olevaa landausta. Limbo oli purjevene, josta äiti meni maihin ilman köyttä ja isä hyppäsi perään pitääkseen venettä kaiteista paikallaan. Veneeseen jäi vain kaasupullon kokoinen tytär, joka itkua vääntäen yritti totella isän käskyjä köyden sitomiseksi knaapiin ja pään antamiseksi maihin. No, purjehdushan on aloitettava nuorena. Sassnitzkin oli remontoitu. Remontti oli sielläkin kesken. Löysin kuitenkin tuttuja taloja, katuja ja kujia. Ennestään tuntemattomia olivat mm kävelykatu ja supermarket. Pankista sai rahaa Visalla, mikä siinä maassa on todella harvinaista. Sataman vanhat troolarit oli hävitetty paria museoalusta ja kourallista charterpaattia lukuun ottamatta. Näiden lisäksi oli tullut kymmenkunta pientä matkustaja-alusta, jotka alituiseen kuljettivat turisteja ihailemaan Arkonan jylhiä rantoja tai pilkkimään silliä. Otimme proviantin. Kuljetimme sen kokoontaitettavilla kärryillämme alas satamaan serpentiinikatua pitkin. Kärrylle tuulenpainoksi pinotut neljä olutlaatikkoa herättivät saksalaisen turistin, joka sormella osoittaen huusi peräämme: Sehr wichtig, hah hah haa… Eipä ole minua tällaisesta ennen moitittukaan

 

Bornholmin kautta Ruotsin rannalle

Lähdimme 7.7. 10 m:n vastatuulessa kohti Rønneä. Olimme katselleet samaan suuntaan lähteneen kalastusaluksen menoa ja todenneet, että kyllähän mekin tuossa kelissä Ohtalla. Ja niin sitten tehtiin. Matka kesti tasan 7 tuntia eikä vene aallokosta huolimatta tuntunut epäsuotuisalta oleskelupaikalta. Vastaan tuli vanha tuttu: Pomerania.

Yön pimeydessä hiivimme Rønnen satamaan ja kiinnitimme saksalaisen ja ruotsalaisen purjeveneen väliin. Ohtan kääntyminen ja yleinen liikehtimiskyky satamassa osoitti voimansa. Navakasta sivutuulesta huolimatta oli paikoilleen ajo ja kiinnitys perätolppapaikalle helppo nakki. Ruotsalaisten kokemuksen mukaan ei näin ollut ollut kaikkien muiden satamaan saapuneiden veneiden kohdalla.

Rønnessä vedettiin lonkkaa eikä tehty mitään. Istuimme jopa puiston penkillä imemässä pullollisen olutta. Mikähän minusta vielä isona tulee? Urbaani uimarantakin oli eli roskissa ja hälinässä löytyi. Tässäkään satamassa ei ollut WC:n tyhjennysmahdollisuutta, mutta satamakapteeni käski kaataa kemssan sisällön sataman vessaan. Sinne meni myös tiskialtaan veden keräävä harmaavesitankin sisältö. Sininen lippu liehui tämänkin sataman tangossa ilmeisesti merkiksi siitä, että täällä ei sitten jätteillä plutrata.

Kävimme Haslen museosavustamossa maistamassa uunituoreita sillejä. Bornholmin sillin eli meikäläisittään hyvin suuren silakan savustaminen on ollut Borholmin merkittäviä elinkeinoja ja on edelleen. Museosavustamo toimii vanhojen periaatteiden mukaisesti paitsi että EU on kieltänyt savustetun kalan jäähdyttämisen ulkona. Saimme seurata savustusta sisällä savustamossa, missä savustaja istui avoimen uunin edessä ja hillitsi liekkejä märällä svaapelilla. Suussa pyöri Nortti ja tunnelma oli muutenkin välitön - kuten Tanskassa on tapana.

Turisteille on asetettu lukuisia pöytiä ulos ja sisälle. Tiskiltä myydään uunituoretta kalaa ja lisukkeita. Seinustalla on sitten käsienpesualtaita ja pyyhepaperia. Harvoin on ruoka näin hyvää.

 

9.7. iltapäivällä irrotimme kiinnittyäksemme 5 ½ tuntia myöhemmin Hanön lahden pohjukassa olevaan Kivikiin. Siiderikylässä oli myös hyvä kalakauppa, missä myytiin herkullisesti marinoituja kaloja.

Seuraavana iltana olimme Karlskronan saaristossa tutulla ankkuripaikalla, missä suojaisen lahden rannoilla oli tammimetsä ja lehmälauma. Seuraava päivä meni Karlskronassa ja illaksi ehdimme Kristianopeliin, missä satamakapteeni tuli aallonmurtajalta kyytiin ja luotsasi Ohtan sataman parhaimmalle paikalle pohjukassa olevaan puulaituriin kylkikiinnitykseen. Aamulla otettiin bunkkeri - Rosala mukaan laskettuna matkamme neljäs. Lähdimme 13 -15 m/s puhaltavalle Kalmarsundille missä ohjeen mukaan pysyttelimme puolivälissä Öölantia ja mannerta. Näin olisi aallokko selkeämpää. Alueella oli vastavirta ja myötätuulen nostama aallokko. Sellainen on kimuranttia ja muutamasta harvasta matkaan uskaltautuneestä purjeveneestä näki, miten syvä köli tarttui eri suuntaan pintaveden kanssa kulkevaan veteen ja pani veneet kerta toisensa jälkeen broachaamaan poikittain aaltojen väliin. Ohtan matka oli nautintoa. Vauhti nousi surffeissa toistuvasti yli 12 solmuun mutta suuren ja tehokkaan peräsimen ansiosta oli kurssi helppoa pitää. Mutkailu oli pääosin alle 30 astetta ja kulkuasento merkittävässä määrin pystyisempi kuin pitkämastoisilla ystävillämme. Ohjailutarve oli vähäinen. Surffissa nousi vauhti jopa 14 solmuun.

Ensi kertaa eläessäni en ole viitsinyt pysähtyä Kalmarissa. Oli niin kiva antaa mennä ohi vain. Dämmanin kohdalla koukkasimme saaristoon ja loppumatkan kuljimme tuttua sisäväylää aina Tukholman saaristoon. Yöpymiset tapahtuivat Grytin saaristossa löytämälläni ankkuripaikalla ja seuraavana päivänä jälleen Bedarön lahdella Nynäshamnissa. Eipä tullut talsittua maissa nytkään…

 

Saunaan

Merikarhujen Tuholman saariston tukikohta Särsö oli sopiva lepo- ja nautiskelupaikka. Sauna lämpeni ja tuttuja haastateltiin. Ei ollut kiirettä mihinkään vaan olimme taas hetken hiljaa paikallaan. Tällaisia hetkiä tarvitaan matkalle myös. Ohtalla ne eivät ole välttämättömiä joka illaksi. Saaresta lähdettiin suoraan itään kulkien perimätietona opittua reittiä halki väylättömän saaristoerämaan. Tästä mentiin Donnalla useasti ja nyt oli Ohtan vuoro. Vidingen väylän kohdattuamme suuntasimme pohjoiseen ja sieltä autolauttojen reitin reunaa nuollen Ahvenanmerelle.

Perässä tullut Tallinkin laiva ei kuitenkaan malttanut väistää meitä vaan seurasi perässämme aina muutaman metrin päähän viitasta. Itse oli jo poikittaiskurssilla ajamassa täyttä vauhtia karkuun. Oli vähällä, etten kysynyt oliko päällikkö hankkinut merenkulullisen sivistyksensä Moskovan merikoulussa. Väyläalue on siinä kohtaa puoli mailia leveä, mutta jos moraalin puute ja ylikehittynyt omatietoisuus ovat merenkulkijan keskeisimmät henkiset ominaisuudet niin en kyllä ihmettele tätäkään tekoa.

 

Tuttu kotiinpaluu - mutkan kautta

Ohta makasi päivän Maarianhaminan itäsatamassa. Itse olimme Eckerössä loisimassa. Maarianhaminan kautta kuljimme kotia kohti. Ohitimme kuitenkin Espoon ja jatkoimme Emäsalon itäpuolelle merikarhujen kesäkokoukseen. Tästä kokouksesta ei ole sanottavampaa sanottavaa.

Vasta sunnuntaina 22.7. olimme OV:ssä kiinni todetaksemme, että auton akku oli tyhjä. Hyvä kerhoystävä ja laiturinaapuri lainasi akkulaturin ja parin tunnin päästä ajelimme jo kotiin.

Tämä matka oli kaikkiaan 1640 mpk:n mittainen ja kone kävi sen edestä 212,5 tuntia. Näin laskettu keskinopeus on 7,71 solmua. Polttoainetta kulutettiin noin 1400 litraa, jota onneksi tankattiin ulkomailla vain kolme kertaa.

Matka palkitsi Ohtan tekijän vaivat. Parin vuoden uurastus ja paksu pino seteleitä eivät ole menneet hukkaan. Minulla on merivene. Sellainen, jolla mennään eikä meinataan!

Klasu