Veneellä liittokansleri Angela Merkelin virastoon

Kevättalvella 08 testasimme ideaa veneretkestä Prahaan. Pitkän nettisurfailun, kirjojen ja karttojen tutkiskelun ynnä suullisen marinerikokemuksen vakuuttamina totesimme sen mahdottomaksi – ainakin keskellä kesää. Elben vesi saattaa laskea alle metrin Dresdeniä lähestyttäessä. Niinpä päätimme käydä Berliinissä. Olimme olleet siellä 15 vuotta sitten, kohta muurin kaatumisen jälkeen. Ajattelimme myös ajella Mecklenburgin järvi- ja jokialueilla Berliinistä pohjoiseen. Tarkoitus oli lähteä toukokuun lopussa. Tavanomaisen valmistutumishässäkän lisäksi lähtöä viivästyttivät silmäsairaus ja muutamat yllättävät ja järkyttävät tapahtumat.

Matka Jurmosta Sandhamniin ja siitä edelleen tuttuja reittejä ja yöpymispaikkoja seuraten pitkin Ruotsin itärantaa Tanskaan ja Saksaan Travemündeen sujui tavalliseen tapaan ilman suurempia yllätyksiä. Itämeren pinta oli tosin koko matkan lähes puoli metriä alle normaalin. Olimme suunnitelleet reitin Berliiniin Elbeä pitkin. Kun juhannusaattona yövyimme Elbe-Lübeck-kanavan varrella pieneen vierasvenesatamaan, satamakapteeni tunnisti meidät edelliseltä käynniltä ja kyseli, mihin olimme nyt matkalla. Hän varoitti meitä menemästä Elbelle, siellä oli paikoin liian vähän vettä veneillekin. En ollut kuunnellut vhf:n kautta tulevia tiedotuksia vesien korkeuksista; kyllähän nyt Elbessä alajuoksulla vettä piti riittää!

Niinpä juhannuspäivänä käännyimme Lauenburgissa Elbellä oikealle ja pian Elbe-Seitenkanalia pitkin etelään ja Mittellandkanalin risteyksessä itään. Pysähdyimme pariksi päiväksi Wolfsburgiin ja kävimme Volkswagenin ”Autokaupungissa”. Pääsimme opastetulle bussikierrokselle yhdelle tehtaalle, jossa näimme auton valmistumisen peltilevyjen leikkaamisesta ja prässäämisestä moottorin kiinnitykseen ja hihnalta ulosajoon asti.

Berliiniin ajettaessa Mittellandkanal päättyy Elbeen ja siitä alkaa Elbe-Havelkanal. Risteyksessä oli pitkään iso pulma: Elbe virtaa noin 20 metriä näitä alempana. Asia oli ratkaisu neljällä sululla ja yli10 kilometrin ”kiertotiellä”. Viisi vuotta sitten valmistui Euroopan pisin kanavasilta yli Elben. Kanavaosuus on noin kilometrin pituinen ja saksalaiseen tapaan tarkoin säännelty. Huviveneet eivät saa ajaa siinä muutoin kuin saattueena jonkin rahtilaivan perässä. Ellei laivaa vaan näy eikä kuulu, voi lupaa soitella seuraavalta sululta. Sillan molemmissa päissä on odotuspaikat ja puhelimet. Kohtaaminen ja ohittaminen ovat tietysti kiellettyjä. Myöskään ”muskelivoimakäyttöiset” (muskelkraftbetrieben) alukset eivät saa ylittää siltaa. - Pääsimme edellisessä satamassa saksalaisen veneen peesiin ja sen kippari hoiteli muodollisuudet.

Matka jatkui Elbe-Havelkanalia mm. Brandenburgin kautta Potsdamiin. Berliinistä oli tullut jo 1400-luvulla aluksi Brandenburgin ruhtinaskunnan, sitten Preussin kuningaskunnan ja Saksan keisarikunnan hallituskaupunki. Mutta hallitsijat rakennuttivat runsaasti palatseja itselleen ja suvuilleen pääkaupungin ympäristöön. Potsdam – 40 kilometriä keskustasta - on ollut tällainen varuskunta- ja kesäkaupunki. Niinpä siellä on mm. ranskalaisvaikutteinen rokokoolinna Sansouci – ”huolta vailla”, tuplasti suurempi Uusi palatsi valtavine puistoineen ja Brandenburger Torin kaltainen voitonportti. Palatseja rakennettiin vesireittien varteen ja kuninkaalliset matkustelivat mielellään vesitse. – Vierasvenesatamassa puolestaan oli todella ahtaat paikat; tuli mieleen Kuopion tori ja kilon kalakukon tunkeminen puolen kilon pussiin. Jokaisella paikalla oli oma sähkömittari, lukemat tuli saapuessa ja lähtiessä ilmoittaa toimistoon, lasku tuli kulutuksen mukaan.

Berliiniä halkoo kolme jokea: Havel, Spree ja Dahme. Havelin ensimmäinen sulku rakennettiin 1550 Spandauhun, Spree sai sulun yli sata vuotta myöhemmin. Liikenteen kasvaessa Spreen sulusta tulli varsinainen hidaste; 1840-luvulla rahtilaivat joutuivat odottamaan läpipääsyä jopa useamman viikon. Sulkuja on uusittu ja rakennettu lisää. Spandaun sulun viimeisin korjaus valmistui 2002. Nykyisen Berliinin kaupungin alueella on kaikkiaan 12 vesireittiä, yhteensä 182 km. Kaupungin pinta-alasta on vettä 8 %, mikä on enemmän kuin missään muussa eurooppalaisessa metropolissa.

Me lähestyimme Berliiniä pitkin Havel-jokea, joka laajenee paikoin järviksi. Edellisellä käynnillämme 15 vuotta sitten olimme saaneet paikan purjehduskoulun laiturista, Scharfe Lanken lahdessa, muutama kilometri Spandaun sulusta etelään. Spandau muuten lienee kapunkina vanhempi kuin Berliini. Nyt lahden rannoilla oli noin viitisentoista venekerhoa, osa vierailta suljettuja osa avoimia. Kaiken kaikkiaan Berliinissä on pula suurten vierasveneiden paikoista. Suuri osa venekerhoista on liittynyt ”Gelbe Welle” -organisaatioon (keltainen aalto), joka toivottaa vieraat tervetulleiksi. Berliinissä on myös eri puolilla kaupunkia kolmetoista kaikille avointa laiturinpätkää, joissa maksimi pysäköintiaika on 24 tuntia. Parin turhan rantautumisyrityksen jälkeen osuimme Spandauer Yacht-Clubin vieraslaituriin. Klubilla on satakunta venepaikkaa, veneistä suurin osa purjeveneitä ja lasikuiturunkoisia, muutama puuvenehelmi joukossa. Sillä on myös laaja ja progressiivisesti etenevää junioripurjehtijoiden koulutusohjelma. Alue on saksalaiseen tapaan aidattu ja lukittu; vierasveneet saavat avaimen panttia vastaan. Vuorokausimaksuun (meiltä 18 €) sisältyivät juomavesi, vapaa suihkun ja vessan käyttö sekä sähkö. Septityhjennys oli lähellä sijaitsevan telakan laiturissa. Vesi yleisen laiturin päässä oli uimakelpoista. Pian tuli käyttöön vapaa nettiyhteys ja veneen televisiosta näkyi kymmenkunta kanavaa. Tuli seurattua erilaisia ohjelmia, miesten ja naisten jalkapalloa, rantapalloa ja ties mitä urheilua Eurosportista. Saksalaiseen tapaan klubirakennuksessa oli pieni ravintolakin. Satamakapteeni oli englantia puhuva seniori ja herrasmies, tulimme pian muutenkin yhteisen huolenpidon ja keskustelun kohteeksi. Kerholla on ikää jo yli sata vuotta.

Ensimmäinen miehistön lisäys tapahtui 11. heinäkuuta; kaksi murrosikää lähentelevää tyttöä isänsä kanssa saapuivat Tegelin lentokentälle. Olimme suunnitelleet tutustumisohjelmaa Berliiniin, mutta se alkoi painottua shoppailuun; vaatealet olivat parhaimmillaan. Tulipa tehtyä osallistuvaa havainnointia alennusmyyntikulttuurista muutamassa kymmenessä (?) liikkeessä. Yksi päivä vierähti suuressa eläinpuistossa, toinen keskustassa ja muurin muistopaikalla. Hitlerin bunkkerialue on nyt parkkipaikkana ja kadunvarren taulu kertoo ja kuvittaa sen historian lyhyesti. Ajoimme veneelläkin historialliseen keskustaan.  Väliviikolla teimme kahdestaan retken Teltowkanalia pitkin itään Köpenickiin. Kanavalla on käynnissä suuria korjaustöitä; onneksi olimme liikkeellä viikonloppuna, jolloin ne olivat pysähdyksissä.

Elokuun toinen päivä jätimme Berliinin ja suuntasimme Havel-Oderwasserstrassea kohti itää. Veneily Pohjois-Saksan järvialuilla jäi myöhempään; siellä on yleensäkin kovin matalaa meidän nykyiselle veneellemme ja erityisen vähän vettä kuluneena kesänä. Lähellä Puolan rajaa valitsimme Saksan puoleisen reitin Oderin vedenkorkeuden vaihtelujen vuoksi. Friedrichsthalissa siihen yhtyy Oderin läntinen haara ja sitä pitkin tultiin pian Puolaan ja Stettiniin (puolaksi Szczecin). Joen varrella oli pysäköityinä kymmenittäin Euroopan jokia pitkin liikennöiviä ammattilaisten rahtialuksia. Ei ihme, että niitä näkee niin usein. Olimme luulleet, että Puolassakin käytetään euroja eikä meillä ollut lompakossa yhtään zlotyä. Rantauduimme kadun varteen keskustassa katsellaksemme upeita rakennuksia ja jatkaaksemme varsinaiseen vierassatamaan. Saksalaiskippari oli opastanut, että satamissa selviää euroilla. Katu olikin kaupungin vierassatama ja satamakapteeni lupautui viemään autollaan Timon pankkiautomaatille. Niinpä jäimme siihen ja seurailimme pitkän rantakadun sosiaalista elämää. Stettin on vanha saksalainen kaupunki, vasta toisen maailmansodan yhteydessä liitetty Puolaan. Saksalaisvaikutusta on vieläkin näkyvissä. Aamulla sitten kauppaan ja matkaa jatkamaan.