Marinerit ry on vuonna 1989 perustettu valtakunnallinen matka-moottoriveneilijöiden yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on mm. edistää turvallisen pitkän matkan moottoriveneilyn harrastamista ja toimia matkamoottoriveneilijöiden yhdyssiteenä. Marinerit ry ei ole venekerho, vaan sen jäsenet ovat eri venekerhojen jäseniä. Jäseniä on Suomenlahdelta, Saaristomereltä, Selkämereltä ja myös sisävesiltä.
Kaikki ovat kokeneita suolaisen veden kulkijoita, joiden elämäntapaan tavalla tai toisella kuuluu merellä olo omalla moottoriveneellä; on miehiä ja naisia, perheitä ja pariskuntia sekä venekumppaneita. Jäsenyysvaatimusten tiukkuudesta johtuen jäsenmäärä on vain noin 50 ja yhdistyksen rekisterissä olevien veneiden määrä noin 25. Osallistumisprosentti tilaisuuksiin ylittää kuitenkin usein 50 %!
Yhdistyksen kaikki jäsenet ovat käyneet veneellä vähintään Ruotsin eteläpuolella, mutta joukossa on myös pidemmälle ehtineitä. Suomesta on lukuisia kertoja käyty Välimerellä, Euroopan kanavilla, Pohjanmeren satamissa tai kierretty Etelä-Itämeren suuret saaret Bornholm, Själlanti ja Rügen.
Yhdistyksen eskaaderit ovat puolestaan suuntautuneet mm. Saksaan, Tanskaan, Götan kanavalle, Baltiaan ja lähivesille. Jäsenten veneet ovat aitoja moottoriveneitä pituudeltaan 7 - 14 m ja ne on erityisesti hankittu pitkiä merimatkoja varten. Marinerit ry järjestää jäsenilleen vuosittain 5-10 erilaista tilaisuutta eri puolilla maata.
Yhdistys julkaisee omaa Marineri-jäsenlehteä sekä ylläpitää satamakartastoa ja karttakirjastoa. Jäsenyyttä tavoitteleville ja muille kiinnostuneille voidaan tarjota mahdollisuuksia osallistua yhdistyksen järjestämille eskaadereille sekä yhdistyksen informaatiotilaisuuksiin ja vastaaviin.